Ympäristökriisi on eurooppalaisen järjen kriisi. Perinnekulttuurit Euroopan ulkopuolella ovat usein onnistuneet elämään - joskus vuosituhansiakin - luonnonympäristöään tärvelemättä. Yhteistä näillä onnistuneilla ei-eurooppalaisilla kulttuureilla on ollut ainakin se, etteivät ne ole omaksuneet länsimaalaista tekniikkaa ja modernin tieteen ajatustottumuksia, ja että ne ovat suhtautuneet penseästi eurooppalaisen valistuksen sosiaalisiin ja poliittisiin ideoihin - mikäli ovat niihin törmänneet. Sen sijaan sekä eurooppalainen filosofia että kulttuureja tutkivat tieteet ovat modernin tekniikan ajatustottumusten ja valistusliikkeen ideoiden kyllästämiä, ja ovat tästä syystä usein epäonnistuneet yrityksissään ymmärtää ei-eurooppalaisten kulttuurien merkityksiä ja ajatustapoja. Tyypillisesti suomenkieli ja suomalainen kulttuuri ennen modernia eurooppalaista vaikutusta on tuottanut merkityksiä ja ajatustapoja, joita ei voida kääntää eurooppalaisille kielille, ja joita eurooppalainen filosofia ja tiede ei pysty selittämään. Tässä teoksessa hahmotellaan dialektiikka-näkemystä, joka ei olisi sitoutunut eurooppalaisen filosofian ja tieteen keskeisiin teknisiin, loogisiin ja valistusfilosofisiin ideoihin ja uskomuksiin. Tämä vaihtoehtoinen, ajatustavoiltaan ikivanha dialektiikka voi auttaa suomalaisia merkityksiä ja ajatustapoja kohtaamaan eurooppalaisia merkityksiä ja ajatustapoja, siten ettei suomenkielen luonne ja kieleen ­kätkeytyvä luontonäkemys vaarannu. Apu voi kulkea toiseenkin suuntaan: Uuteen tehtävään ohjattu vanha dialektiikka voi auttaa eurooppalaisia merkityksiä ja ajatustapoja sovittumaan suomalaisten ja muiden ei-eurooppalaisten merkitysten ja ajatustapojen läheisyyteen, siten ettei ei-eurooppalaisia kieliä ja kulttuureja pakoteta eurooppalaisen metafysiikan Prokrusteen vuoteeseen. Tämän vaihtoehtoisen dialektiikan esikuvana ei toimi Aristoteleeseen palautuva klassinen logiikka ja siihen liittyvä dialektiikka (joka ei ole muuta kuin klassisen logiikan soveltamista argumentaatio-tilanteeseen) vaan varhaisempi dialektinen perinne, jonka juuret kulkevat helleenisen maailman uskonnollisen ajattelun kautta etäälle Aasian vanhoihin uskontoihin ja filosofioihin. Tämän aristotelista dialektiikkaa varhaisemman dialektiikan jälkiä on säilynyt myös eurooppalaisen kulttuuripiirin sisällä - varsinkin Herakleitoksella mutta myös gnostilaisuudessa, alkemiassa, astrologiassa, hermetismissä, uusplatonismissa, myöhemmin Mestari Eckhartilla, Cusanuksella, Schellingillä ja C.G. Jungilla - mutta ne on teologisessa keskustelussa usein syrjäytetty kerettiläisinä ja tieteellisessä keskustelussa epätieteellisinä. Eurooppalaisen järjen kriisin selvittelyssä ja häviävän suomalaisen merkityksen elvyttämisessä näille kerettiläisille ja epätieteellisille ajatustavoille tarjoutuu odottamaton tehtävä.
	Takaisin kirjan muihin tietoihin